Alueelliset järjestöpäivät järjestettiin 2. - 3.10.2010 Pohjois-Kymenlaaksossa Orilammen Majalla. Osallistujia oli 23. Ilma oli syksyisen aurinkoinen ja kuulas. Ulkoilumahdollisuus tarjoutui lauantai-iltapäivänä, jolloin teimme myös retken Verlan tehdasmuseoon asiapitoisen ohjelman vastapainoksi. Terveys ry:n toiminnanjohtaja Kristiina Hannula kävi paikan päällä kertomassa ajankohtaisia asioita ehkäisevän päihdetyön järjestöjen yhdistymiseen liittyen. Samalla muistettiin omien alueidemme (Kymenlaakso - Etelä-Karjala ja Savo - Pohjois-Karjala) ansioituneita yhdistystoimijoita.

Orilammen maja

tj. Kristiina Hannula, Kaarin Tiilikainen, Eila Niskanen sekä aluekoordinaattorit Mirja Pekkanen ja Heli Vaija
Verlan tehdasmuseon edustalla

elämänverkko-harjoitus
Paikallisyhdistykset saivat kertoa oman kuluvan vuoden toimintansa tähtihetkistä. Koonnin niistä löydät täältä.
Vuonna 2009 alueelliset järjestöpäivät Kymenlaakso - Etelä-Karjala ja Savo - Pohjois-Karjala -alueiden paikallisyhdistyksille järjestettiin 3. - 4.10. Rantasalmella Korholan Lomapesässä.
Järjestimme Alueelliset järjestöpäivät Heinäveden Uudessa-Valamossa 4. - 5.10.08. Paikallisyhdistysten väkeä Pohjois- ja Etelä-Karjalasta, Pohjois- ja Etelä-Savosta ja Kymenlaaksosta oli tullut opiskelemaan järjestötaitoja, miettimään yhdessä toimintaansa ja virkistymään. Ryhmätöiden koonnin löydät täältä. Lisää kuvia tapahtumasta.




