Hankkeet
Terveys ry toteuttaa tällä hetkellä neljää hanketta, Smokefree-hanketta, RippiKoulu-hanketta, Amis-hanketta sekä Lopettaja-kilpailua. Hankkeiden painopisteet ovat nuorten tupakoinnin vähentämistyössä sekä ehkäisevän päihdetyön menetelmien kehittämisessä nuorten keskuudessa.
Smokefree on Terveys ry:n koordinoima valtakunnallinen hanke, jota toteutetaan pääasiallisesti oppilaitoksissa. Hanke on osa Nuorten tupakoinnin ehkäisy -ohjelmaa (koordinoija Suomen Syöpäyhdistys), jonka toimintaa rahoittaa Raha-automaattiyhdistys.
Terveys ry:n ja Sininauhaliiton yhteishankkeen, RippiKoulu-hankkeen, tavoitteena on ehkäistä ja vähentää rippikouluikäisten päihteidenkäyttöä sekä vahvistaa heidän kykyään tehdä terveyden ja hyvinvoinnin kannalta myönteisiä valintoja.
Amishanke, eli Järjestöjen yhteishanke (Elämäntapaliitto, Elämä On Parasta huumetta ry sekä Terveys ry) ammattiin opiskelevien terveyden edistämiseksi 2011–2015 toteutetaan nimensä mukaisesti ammatillisissa oppilaitoksissa. Hankkeen toiminnallinen tavoite on luoda rakenne järjestöjen pitkäjänteiselle yhteistoiminnalle ammattiin opiskelevien parissa. Tämän rakenteen puitteissa toteutetaan ja kehitetään - laajaa yhteiskunnallista kumppanuutta tavoitellen - järjestölähtöisen toiminnan keinoin, ammattiin opiskelevien terveyden edistämistä, erityisesti päihteiden käytön ehkäisyä. Hankkeella on sekä yhteiskunnallisia vaikuttamistavoitteita, että järjestölähtöisen toiminnan volyymin lisäämisen ja kehittämisen tavoitteita.
Lopettaja-kilpailu on ammatillisissa oppilaitoksissa toteutettava tupakoinnin lopettamiskilpailu, joka on syntynyt Savuton-Helsinki -verkoston toiminnan tuotoksena yhteistyössä Suomen Syöpäyhdistyksen kanssa.


