Faktaa
Suunuuska on maailmalla suhteellisen tuntematon tuote. Pohjoismaissa nuuskaa käytetään lähinnä Ruotsin lähinaapurustossa. Suomessa nuuskan myynti on ollut EU -jäsenyyden myötä kiellettyä. Nuuskaa kuitenkin leviää käyttöön Ruotsin ja Viron laivaliikenteen kautta. Silloin tällöin jäljitetään nuuskan levitysketjuja.
Nuuskan käyttö on ollut suhteellisesti yleisempää tiettyjen urheilulajien harrastajien, mm. salibandyn pelaajien ja jääkiekkoilijoiden, keskuudessa. Näissä järjestöissä reagointiin jo varhain nuuskan käytön lisääntymiseen ja aine kiellettiin kilpailutoiminnan yhteydessä 1998.
Tupakkakertomus 2006 mukaan 26 % miehistä ja 16 % naisista on kokeillut nuuskaa. Satunnaisnuuskaavia on 15 - 24 vuotiaiden keskuudessa noin 10 %. Yleisintä nuuskaaminen on 25 - 34 -vuotiaiden ikäryhmässä. Päivittäin nuuskaavia Suomessa on 1,3 % aikuisista miehistä.
Vaikka nuuskan käyttö on vähäistä savukkeiden käyttöön verrattuna, on nuuskan käytön ehkäisy tärkeää. Nuuskan aiheuttamat terveysvaikutukset ovat samansuuntaisia kuin poltettavien savukkeidenkin. Nuuska aiheuttaa suun alueen vaurioita ja lisää suusyövän riskiä samalla, kun keuhkosyövän riski on pienempi savukkeisiin verrattuna.


