Sivulla on Kristiina Hannulan ajatuksia hyvinvointiin liittyvistä asioista.
3.3.2010
Päihteettömät pohjat - hyvät jatkot
Vuosien 2010 - 2011 teeman työstäminen on ollut talossamme mielenkiintoinen ja innostava prosessi. Niinpä haluamme innostaa muitakin jakamalla ideoita ja tietoa siitä, miten ehkäisevää päihdetyötä voi ja kannattaa tehdä, sillä päihteettömällä elämällä on suuri myönteinen vaikutus lasten ja nuorten hyvinvointiin. Yksi ratkaiseva askel hyvään tulevaisuuteen on lasten ja nuorten mukaan ottaminen aidosti ehkäisevään päihdetyöhön. Heidän asiantuntijuuttaan omasta elämästään kannattaa hyödyntää esimerkiksi Terveys ry:n Eliksi-toimintamallilla, jota voi hyödyntää eri ympäristöissä.
Aikuiset luovat puitteet lasten ja nuorten hyvinvoinnille. Jokainen meistä vaikuttaa siihen kulttuuriin, miten Suomessa suhtaudutaan päihteisiin. Minkälaisen mallin sinä annat omilla sanoillasi ja toimillasi ympärillesi? Ollaan kaikki yhdessä luomassa hyviä pohjia lasten ja nuorten tulevaisuuteen. Juuri nyt on aika toimia, yhdessä.
Kristiina Hannula
toiminnanjohtaja
*********************************************
Vanhempia tekstejä:
Perusopetuksen tuntijako uudistuksessa Terveyden edistämisen määrärahat katoamassa?
Kasvava ryhmä haasteena
Ikäviä uutisia
Kesän riemuja
Saako kulttuuria muutettua?
Kasvatusvastuu aikuisilla
Talven iloja
Palaako autossa?


