Terveys ry 15 vuotta
Terveys - Hälsan ry:n perustamisesta tuli 12.6.2008 kuluneeksi 15 vuotta.
Terveys ry:n perinteet
Terveys ry perustettiin vuonna 1993 viiden järjestön fuusion tuloksena. Terveys ry:n perustajajärjestöt ovat Maaseudun Raittiusliitto ry, Terveet elämäntavat ry, Liikenneraittiustyön Keskus ry, Nuorisokasvatusliitto ry ja Kansallinen Terveyskasvatusliitto ry. Kukin perustajajärjestö on vaikuttanut Terveys ry:n toimintaohjelmaan niin sen tavoitteisiin kuin työmenetelmiinkin. On syntynyt toimintakokonaisuus, joka sisältää perustajajärjestöjen keskeisimmät toimintamuodot, Liikenneraittiustyön Keskukselta liikenneraittiusteema, Nuorisokasvatusliitolta aineistotuotanto peruskouluopetusta varten, Terveiltä elämäntavoilta kampanjoinnin periaatteet, Maaseudun Raittiusliitolta ja Kansalliselta Terveyskasvatusliitolta terveyden edistämisen aatteelliset periaatteet ja alueellinen toiminta. Perinteisten toimintateemojen lisäksi Terveys ry on kehittänyt toimintansa aikana uusia työmuotoja.
Perustamiskokous
Terveys - Hälsan ry:n perustamiskokous pidettiin Hotelli Arthurissa 12.6.1993. Terveys - Hälsan ry:n muodostui seuraavista järjestöistä:
Kansallinen Terveyskasvatusliitto ry
Liikenneraittiustyön Keskus ry
Maaseudun Raittiusliitto ry
Nuorisokasvatusliitto ry
Terveet elämäntavat ry
Terveys - Hälsan ry:n toiminta alkoi 1.1.1994.
Perustajajäsenet
Terveys - Hälsan ry:n perustamisasiakirjan allekirjoittivat:
Nuorisokasvatusliitto ry
Maaseudun Raittiusliitto ry
Terveet elämäntavat ry
Liikenneraittiustyön Keskus ry
Opetusalan ammattijärjestö OAJ ry
Suomen Terveydenhoitajaliitto STHL ry
Nuorisokasvatussäätiö
Huoltoliitto ry
Vesaisten Keskusliitto ry
Pohjois-Pohjanmaan Terveysliitto ry
Maaseudun Raittiusliiton Halikon paikallisosasto ry
Maaseudun Raittiusliiton Koski TL paikallisosasto ry
Maaseudun Raittiusliiton Pieksämäen paikallisosasto ry
Maaseudun Raittiusliiton Luumäen paikallisosasto ry
Maaseudun Raittiusliiton Joutsenon paikallisosasto ry
Maaseudun Raittiusliiton Jyväskylän paikallisosasto ry
Maaseudun Raittiusliiton Rovaniemen paikalisosasto ry
Maaseudun Raittiusliiton Ylistaron paikallisosasto ry
Maaseudun Raittiusliiton Lapuan paikallisosasto ry
Etelä-Pohjanmaan Autokoulut ry
Helsingin Kuorma-autoliikennöitsijät ry
Kouvolan Liikenneraittiusjärjestö ry
Nummelan Autokoulu Oy
Salon seudun Liikennekilta ry
Sammon Autokoulu Ky
Tampereen Liikenneraittiusyhdistys ry
Hallituksen puheenjohtajat
| Matti Vanhanen | 1993 - 1997 |
| Heikki J. Korhonen | 1997 - 1999 |
| Pekka Puska | 1999 - 2001 |
| Aulikki Nissinen | 2001 - 2005 |
| Kerttu Tossavainen | 2006 - |
Toiminnanjohtajat / Toimitusjohtajat
| Kosti Helimäki | 1994 - 1995 |
| Kalevi Siitari | 1995 - 1998 |
| Martti Mäki | 1999 - 2007 |
| Kristiina Hannula | 2007 - |
Toiminta-alueet
Terveys - Hälsan ry:n aluetoiminnan kehittyminen
Terveys ry:llä oli aluksi keskustoimisto Helsingissä ja aluetoimisto Jyväskylässä, jossa toimivat myös aluejohtaja ja toimistovirkailija. Jyväskylästä hoidettiin myös Pohjanmaan sekä Keski- ja Itä-Suomen alueita. Etelä-Suomen aluetta hoidettiin keskustoimisto toimipaikkana. Länsi-Suomen aluetta hoidettiin Salosta, myöhemmin Turusta kotitoimistosta käsin. Pohjois-Suomen aluetta hoidettiin Oulusta kotitoimistosta.
Vuoden 1996 lopulla aluejakoa tarkistettiin ja perustettiin Pohjanmaan alueelle oma toimisto Kauhajoelle. Samalla Pohjois-Suomen alue jaettiin Pohjois-Suomen ja Lapin alueisiin. Aluejako muodostui seuraavaksi:
Etelä-Suomi, Länsi-Suomi, Keski-Suomi, Itä-Suomi, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa ja Lappi.
Jyväskylän aluetoimisto lakkautettiin syksyllä 1999. Samassa yhteydessä tarkastettiin aluejakoa maakuntajakoa noudattavaksi.
Vuoden 2000 alusta uusittu aluejako oli:
Uusimaa - Häme, Varsinais-Suomi - Satakunta, Kymenlaakso - Etelä-Karjala, Keski-Suomi - Pirkanmaa, Pohjanmaa, Savo - Pohjois-Karjala, Pohjois-Pohjanmaa - Kainuu ja Lappi.
Vuonna 2006 perustettiin uusi toimisto Tampereelle, samalla tarkistettiin aluejakoa. Terveys ry:llä toimi siitä alkaen yhdeksän aluetoimistoa: Uusimaa - Häme, Varsinais-Suomi, Kymenlaakso - Etelä-Karjala, Pirkanmaa - Satakunta, Keski-Suomi, Savo - Pohjois-Karjala, Pohjanmaa, Pohjois-Pohjanmaa - Kainuu ja Lappi.
Organisaatio
Terveys ry:n korkein päättävä elin oli järjestön alkuvaiheessa joka kolmas vuosi kokoontuva yhdistyksen kokous. Vuosittain kokoontuva valtuusto hyväksyi toimintasuunnitelmat ja -kertomukset, päätti vastuuvapaudesta hallitukselle ja toiminnanjohtajalle sekä valitsi hallituksen puheenjohtajan, I ja II varapuheenjohtajan sekä 8 - 10 jäsentä kolmivuotiskausille. Hallituksen jäsenille nimettiin henkilökohtaiset varajäsenet. Hallitus nimesi keskuudestaan työvaliokunnan.
Terveys ry:n säännöt uudistettiin vuonna 1999. Uusien sääntöjen mukaan ylintä päätäntävaltaa käyttää vuosittain kokoontuvat kevät- ja syyskokous. Kevätkokous vahvistaa toimintakertomuksen, tilinpäätöksen ja seuraavien kolmen vuoden keskipitkän tähtäyksen suunnitelman sekä myöntää vastuuvapauden hallitukselle ja toimitusjohtajalle. Syyskokous vahvistaa seuraavan vuoden toiminta- ja taloussuunnitelman sekä valitsee hallituksen puheenjohtajan ja hallituksen kolmivuotiskausille. Toiminnanjohtajan nimike muutettiin sääntöuudistuksessa toimitusjohtajaksi.
Vuoden 2008 kevätkokouksessa toimitusjohtajan nimike muutettiin toiminnanjohtajaksi.
Vuoden 2009 alusta aluesihteereiden ja järjestösihteerin nimikkeet muutettin aluekoordinaattoreiksi.


